Direktiivin 1999/70/EY järjestelmällisestä soveltamatta jättämisestä Sisilian alueella 

Vetoomuksen esittäjä valittaa, että Sisilian lainsäädäntöelin ei tosiasiassa sovella kansallista lainsäädäntöä (6. syyskuuta 2001 annettua laintasoista asetusta nro 368), jolla pannaan täytäntöön määräaikaisesta työstä annettu direktiivi 1999/70/EY, jonka kanssa alueellinen lainsäädäntö on ristiriidassa määräaikaista työtä koskevan yhteisön lainsäädännön vastaisena. Työntekijät (yli 5 000), joihin vetoomuksen esittäjä viittaa, ovat julkisen sektorin työntekijöitä kunnissa, terveysviranomaisissa, eri tasoisissa sairaaloissa ja muissa julkisen hallinnon elimissä, pääasiassa Sisilian alueella. Aluksi heidän katsottiin tekevän yhteiskunnallisesti hyödyllistä työtä (LSU/ASU) tai yleishyödyllistä työtä (PUC). Heillä katsottiin myöhemmin olevan määräaikaiset työsopimukset monien 1990-luvulta lähtien annettujen lakien perusteella. Alueellinen lainsäädäntö salli määräaikaisten työsuhteiden uusimisen noin 28 vuoden ajan vuoden 1990 jälkeen vastoin direktiivin 1999/70/EY 5 lauseketta (määräaikaisten sopimusten väärinkäytöstä yli 36 kuukauden ajan ei määrätty seuraamuksia). Vetoomuksen esittäjän arvostelu kohdistuu erityisesti 28. joulukuuta 2004 annettuun alueelliseen lakiin nro 17, jota Sisilian tuomioistuimet käyttävät keinona olla soveltamatta kansallista lainsäädäntöä, jolla yhteisön direktiivi pannaan täytäntöön, todeten, että työntekijöihin, jotka jättävät LSU/ASU-luokan, ei sovelleta pysyviä työsuhteita koskevaa kansallista sääntelyä 28. joulukuuta 2004 annetussa alueellisessa laissa nro 17 olevan 77 artiklan 2 kohdan mukaisesti. Todistaakseen Sisilian oikeuskäytännön virheellisen tulkinnan vetoomuksen esittäjä viittaa kassaatiotuomioistuimen 27. lokakuuta 2013 antamaan tuomioon nro 25672, jossa hyväksyttiin sellaisen sisilialaisen määräaikaisen työntekijän valitus, joka oli suorittanut paikallisviranomaisen palveluksessa tavanomaisia tehtäviä usean vuoden ajan ja pyytänyt tunnustamaan, että työsuhde on voimassa toistaiseksi, ja saanut vahingonkorvausta kansallisen lainsäädännön mukaisesti (T. U. julkisen sektorin työ). Korkein oikeus kumosi siten Palermon muutoksenhakutuomioistuimen tuomion, jossa oli tulkittu väärin kyseistä sopimusta niin, ”ettei se perustunut paikallisviranomaisen määräaikaisiin organisaatiota ja tuotantoa koskeviin vaatimuksiin vaan poliittisiin ja sosiaalisiin vaatimuksiin, joilla pyritään pääsemään sosiaalihuoltosuhteesta, joka on tyypillinen yhteiskunnallisesti hyödyllisessä työssä, jotta kyseiset työntekijät voivat saavuttaa ammattitaidon ja pätevyyden”, ja jossa soveltamatta jättämistä perusteltiin direktiiviin 1999/70/EY liitetyn puitesopimuksen lausekkeen 2 kohdalla B.